29. syyskuuta 2014

MÄ TULIN TUOMAAN SITÄ LÄMPÖÖ

Eräänä iltana hyvin tylsistyneenä röhnötin sohvalla katsellen telkkarista jotain maailman tylsintä 'Kokaten kuuluisuuteen' -ohjelmaa. Huomasin seuraavani ohjelmaa silmä kovana, lähes hengitystä pidättäen, jännittäen kenen tekemä ruoka olisi parhain ja kenen vuoro olisi lähteä kotiin. Havahduin inhottavaan tunteeseen, kun happi meinasi loppua. Tajusin, että siinä vaiheessa kun otan kokkausohjelmatkin turhan vakavasti, oli aika tehdä elämälläni jotain. Mutta mitä?

Katseeni osui sohvapöydällä lojuneeseen lankakerään, jonka olin lävistänyt viidellä puikolla. Puikot sojottivat jokaiseen ilmansuuntaan ja kerä näytti pahoinvoivalta. Lähes samalta, miltä itse näytin kokkiohjelmaa jännittäessäni. Päästin päästää sen pinteestä, yksi kerrallaan poistaen puikot kerästä. Tunsin, kuinka se vapautui, ikään kuin pystyi taas hengittämään.

Aloin luomaan silmukoita, vaikka en vielä tiennyt mitä tekisin. Päätin tehdä lapaset, sillä olin jo sukat tänä syksynä neulonut. Siinä neuloessani jostain päähäni nousi ajatus. Mitä jos antaisinkin lapaset jollekin lahjaksi? Mieleeni nousikin heti eräs henkilö, ja kun katsoin tekelettäni, tajusin että hän olisi juuri oikea henkilö niiden sisään. Langan värikin oli yksi tämän henkilön suosikeista, muistaakseni. 

Jonkin ajan kuluttua sain kuin sainkin lapaset valmiiksi. Mikään mestariteos niistä ei tullut, mutta toivon niiden lämmittävän kylmällä säällä sekä sisältä että ulkoa. Päätin antaa lapaset yllätyksenä ja laittaa mukaan vielä hieman hämäävän kortin. Yritin kirjoittaa korttiin hieman vanhemman ihmisen käsialalla, mutta en onnistunut siinä kovinkaan hyvin. Vein lapaset ja kortin kirjekuoressa tämän henkilön postilaatikkoon sunnuntaina ja jäin odottamaan, että hän huomaa ne. 

Arvasin, että hän varmasti laittaa Facebookiin kyselyn, kenen tuoma kirjekuori oli kyseessä, ja niin hän juuri tekikin. Mutta kuten hyviin yllätyksiin kuuluu, en myöntänyt siinä vaiheessa vielä mitään. Annoin hänen arvailla, kuka se voisi olla ja kyllähän hän monta vaihtoehtoa löysikin, jotka kaikki kielsivät asian. Minä muiden mukana. Ilmeisesti muutettu käsialani hieman hämäsi, kun epäiltyinä olivat äiti ja "varamummo", eli eräs perhetuttu vanhempi nainen Lapualta. Nyt kun kaikki on saanut pohtia asiaa koko pitkän päivän, päästän sekä lapasten saajan että mukana jännittäneet kaverit pinteestä ja myönnän tekoni!

LAPASET KORTTI

Eli kyllä Niina-siskosein, minä se olin, haha! Äipälle kiitos avusta peukaloiden kanssa ja äipälle, iskälle ja Tarulle kiitos, ettette paljastaneet mua.


28. syyskuuta 2014

TARINOOTA JURVANPERÄLTÄ OSA 1

Ajattelin nyt aloittaa määrittelemättömän pituisen postaussarjan, jossa kerron vanhoja ja uusia tarinoita Jurvasta, eli sieltä mistä olen kotoisin ja missä vanhempani yhä asuvat. Kyseessä ei siis ole se kunta nimeltä Jurva, vaan pienen pieni osa Lapuan Hirvijoelta. Jurvassa ei meidän pesueen lisäksi asu kuin pari hassua perhettä, mutta siihen nähden siellä tapahtuu yllättävänkin paljon asioita. Ensimmäisessä osassa kerron hieman minusta ja naapurin pojasta. 

Jurvanperällä, noin parin kilometrin päässä meiltä asui perhe, jossa oli kolme lasta. Tässä perheessä oli kaksoset, tyttö ja poika, jotka olivat minua kolme vuotta vanhempia. Isosiskoni Taru, joka on minua kaksi vuotta vanhempi, leikki usein tämän tytön kanssa. Olin heidän mielestään liian nuori, eikä he tahtoneet minua mukaan leikkeihinsä. Siispä leikin tämän pojan kanssa paljon, ja siihenhän se tietenkin johti, että ihastuimme toisiimme. Taisimme jopa seurustellakin hetken aikaa, niin kuin nyt sen ikäiset seurustelee. Olin siis alle kouluikäinen silloin, ehkä noin viisivuotias.

En osaa sanoa, kuinka kauan meidän seurustelu kesti, mutta sen osaan kertoa kuinka se loppui. Muistaakseni tämä tapahtui isoveljeni Micken synttäreillä. En vieläkään tiedä miksi toimin näin, mutta olen itselleni selittänyt sen sillä, että olin joko kyllästynyt tai sitten en ollut saanut tahtoani läpi jossain asiassa. Ja kuten jokainen nainen, joka on kyllästynyt tai ei saa tahtoaan läpi, niin minäkin päätin toimia. Pojat taisivat pelata tai leikkiä rauhassa jotain, kun yhtäkkiä mielessäni pimeni. Kävin hakemassa lelupaistinpannun, kävelin rauhassa poikien luo ja annoin palaa, löin tätä poikaa päähän pannulla muutaman kerran. Lopetin suhteen tyylillä.

Sen jälkeen kyseinen poika ei tainnut meillä käydä, ja muutenkin vältteli minua. Vaikeaa siitä teki se, että myöhemmin olimme samassa pienessä koulussa, ja kuljimme sinne samalla taksilla. Muutaman kerran pelottelin poikaa, että minulla oli paistinpannu mukana repussani ja poika sanoi soittavansa poliisit jos löisin häntä. Muutaman vuoden päästä asiaan osattiin suhtautua jo huumorilla eikä poika tänä päivänä enää minua pelkää. Toivottavasti.



27. syyskuuta 2014

VAIN ELÄMÄÄ

Oon seurannut Vain Elämää -sarjaa aikaisemmilla kausilla melko intensiivisesti. Rakastan cover-kappaleita, sillä niistä saa aina hieman erilaisen kuvan kuin alkuperäisestä versiosta. Joskus tuntuu, että biisi iskeekin itselle kun kuulee siitä coverin, vaikka olisi alkuperäisen kappaleen kuullut usein, eikä välttämättä edes siitä niin pitäisi. Sen takia pidän myös Vain Elämää -ohjelmasta, ja mielestäni on hienoa kuulla, miten mikäkin kappale on syntynyt. Tietenkin on mukava oppia uutta artisteistakin, ainakin niistä omista lemppareistaan. 

Tästä kaudesta olen vielä innostuneempi kuin edellisistä. Ja syy siihen on tietenkin tämän kauden artistit. Ei voisi olla parempi kattaus! Edellisillä kausilla on aina ollut joku sellainen artisti, jonka musiikki ei ole niin tuttua, tai mielestäni niin hyvää. Tämä kausi on erilainen: Jokainen tämän kauden artisteista on ollut jossain vaiheessa ja jollain tavalla iso osa mun elämää. Ja onhan ne nyt ihan mielettömiä artisteja!

Nyt kaksi jaksoa nähneenä voin kertoa, että en oo kyllä joutunut pettymään. Toinen toistaan parempia vetoja, eikä kertaakaan ole tullut sellaista tunnetta, että loppuispa tämä biisi jo. Lemppareiksi on noussut, kuten arvata saattaa, Elastinen, Samuli ja Jenni. Elastinen on muuttanut biisejä eniten, tehnyt niistä oikeasti oman näköiset ja omaan suuhun sopivat. Samuli koskettaa herkällä tulkinnallaan, välittää mahtavasti tunteen katsojalle ja antaa kaikkensa kappaleelle. Jenni taas on... Jenni. Mieletön laulaja ja mieletön ääni. Väittäisin, että melkein mikä tahansa biisi Jennin laulamana olisi kaunista kuultavaa.

Jään innolla odottamaan tulevia jaksoja ja mitä kaikkea artisteilla on vielä meille annettavana!


 
 

25. syyskuuta 2014

LAPSUUSMUISTOJA KELAN ANSSIN KANSSA



Tänään aivan yllättäen mieleeni nousi Anssi Kelan vanhan laulun sanat "...Toinen uskoi Jumalaan, toinen halpaan humalaan, molemmat sekaisin päästään, niin sanottiin..." Kun laulu ei päästäni millään lähtenyt, päätin kuunnella muutakin Kelan vanhempaa tuotantoa. Hienoja kappaleita, täytyy myöntää. Kun kuuntelin kappaletta nimeltä Puistossa, mieleeni palasi muistoja lapsuudesta.

Olin muistaakseni kolmannella luokalla kun tämä tapahtui. Anssi Kelan ensimmäinen albumi 'Nummela' oli juuri ilmestynyt ja oli kovassa soitossa minulla ja ystävälläni. Osasimme varmasti jokaisen kappaleen sanat ulkoa. En tiedä mistä ajatus sitten lähti, veikkaan että allekirjoittaneen päästä, niin kuin yleensäkin kaikki mahtavat ideat, haha. 


Päätimme nimittäin perustaa bändin ystäväni kanssa. Koska meitä oli vain kaksi, oli ongelmana, mistä saisimme soittajat, pienellä kylällä kun asuimme eikä muita saman ikäisiä juuri ollut. Hän kyllä osasi soittaa pianoa, mutta minähän en muuta soita kuin suutani. Hieman asiaa pohdittuamme keksin, että emme tarvitse soittajia, jos laulamme levyltä tulevan musiikin päälle.

Ja kuten jokaisella menestyvällä bändillä, niin meilläkin täytyi olla levy. Tai oikeastaan c-kasetti, sitä aikaa kun elettiin. En kyllä tiedä, oliko c-kasetteja enää käytössä muualla, mutta ainakin meillä Hirvijoen perämetsissä oli vielä. Oli meillä sentään sen verran hieno kasettisoitin, että sillä pystyi äänittämään kasetille omaa puhettaan tai tässä tapauksessa lauluaan. Tuumasta toimeen vaan, laitoimme toiseen soittimeen Anssin levyn ja toiseen tyhjän kasetin ja annoimme palaa. 



Kasetillemme taisi tulla ainakin kappaleet Puistossa, Nummela, Kissanpäivät ja Kaunotar ja basisti. Muistaakseni myös muutama jonkun ei niin tunnetun bändin kappaletta. Ja voi pojat se kuulosti hyvältä! Kuvitelkaa mielessänne miltä kuulostaa, kun kaksi alle 10-vuotiasta tyttöä, jotka ovat korkeintaan keskinkertaisia laulajia, laulavat levyltä tulevan musiikin päälle. Joo, juuri siltä se kuulosti. 

Onneksi tajusimme itsekin miltä kuulostimme, kun kuuntelimme kasetin läpi ja senpä takia hautasimme kasetin, ettei se vain joutuisi vääriin käsiin. Toisaalta hieman harmi, olisi hauska kuulla tänä päivänä miltä se todella kuulosti. Mutta ehkä se on parempi näin.

Kuva: Weheartit



22. syyskuuta 2014

LAPSUUDEN LEMPILEFFA


Kun olin pieni, ehkä noin kahdeksan vuotias, mulla oli yksi sellainen elokuva, joka oli selkeästi yli muiden. Katsoin sitä todella usein ja osasin vuorosanat ulkoa. Kyseinen leffa taisi joutua useammankin kerran jäähylle, kun äiti kyllästyi hokemiin, jotka olin siitä oppinut. 

Muistan eräänkin kerran, kun hoin kovaan ääneen "syörähän ja piereskellään" rummuttaen samalla lelukattilaa. Tänä päivänä ei ole lainkaan vaikea ymmärtää, miksi äiti ei siitä pitänyt, mutta silloin en ymmärtänyt miksi elokuva joutui jäähylle. Taas. 

Kyseessä on siis elokuva nimeltä Häjyt, joka tänään tuli televisiosta. Ei ihan parasta viihdettä pikkutytölle, mutta jokin siinä viehätti. Oli hauska huomata, että vieläkin muistan repliikit ulkoa. Välillä arjen keskellä käytetään elokuvasta tuttuja lauseita perheen kesken ja naureskellaan niille. 

Katsoessani Häjyjä tänään mietin, mikä siitä teki niin ylivoimaisen hyvän elokuvan. No, eipä sitä paljoa tarvinnut miettiä, kun syitä alkoi tulemaan mieleen. Kokonaisuudessaan elokuva oli loistava, mutta nostan muutaman mielestäni mainitsemisen arvoisen seikan tähän.

- Näyttelijät. Pääosissa nähdään Samuli Edelmann ja Juha Veijonen, jotka ovat mielestäni ihan parhaita suomalaisia näyttelijöitä. Ja he myös sopivat rooleihinsa kuin nenä päähän. Pienenä taisin olla hieman ihastunut Antin (Juha Veijonen) pikkuveljeen Roopeen (Arttu Kapulainen), joka tietysti toi lisää mielenkiintoa elokuvaa kohtaan, heh. 
Kuva täältä

- Pohjanmaa. Onhan se hienoa katsoa, kuinka he kulkevat tutuissa paikoissa, melkein kotikulmilla. Olen siis Lapuan metsistä kotoisin, eikä meiltä kovin pitkä matka ole elokuvassa esiintyvän tanssilavan luo. 

- Murre. Vaikka en erityisemmin pohjanmaan murteesta pidä, täytyy nostaa hattua näyttelijöiden puhesuorituksille. Näyttelijöistä vain muutama on oikeasti kotoisin Etelä-Pohjanmaalta, mutta elokuvaa katsoessa ei pystynyt kertomaan, ketkä heistä on ja ketkä ei.

- Musiikki. Kaikista parasta elokuvassa on musiikki. Aina kun kuulen elokuvan tunnusmusiikin, kylmät väreet juoksevat selkää pitkin ja iho menee kananlihalle. Mieleen muistuu hetkiä lapsuudesta ja olo on nostalginen. Siinä vain on sitä jotain. Niin yksinkertainen, mutta silti niin kaunis. Ai että!


21. syyskuuta 2014

EIKÄHÄN POIJJAAT ALOOTETA

Älkää peljätkö, minä ilmoitan teille suuren ilon, joka on tuleva kaikelle kansalle. Teille on tänä päivänä syntynyt bloggaaja, joka on Tanja, Seinäjoen kaupungissa.

No ei, ei siis pelkoa siitä, että kirjoittaisin pohjanmaan murteella, vaikka otsikko niin antaakin ymmärtää. En myöskään aio sovittaa tekstejäni evankeliumin lauseisiin. Se voisi kyllä toimia, olisipa ainakin erilainen blogi. Kuten siis jo kerroinkin, mun nimi on Tanja, oon 22-vuotias ja asun Seinäjoella. Oon pitkään kirjoitellut omaksi ilokseni ja nyt ajattelin sitten aloittaa blogin. Hah, kuinka omaperäistä näinä aikoina, kun melkein joka toisella on blogi. Mun mielestä se on kyllä vain hyvä, että lukijoilla on valinnanvaraa. Jokaiselle jotakin. 

No minkälainen blogini sitten tulee olemaan? Jaa-a, sanopa se. Tulen todennäköisesti kirjoittamaan hieman omasta elämästäni, mielipiteistäni ja kiinnostavista ilmiöistä. Kuvia luultavasti ei hirveästi tule olemaan, koska en omista kunnon kameraa eikä kännykkäkuvat ole niin laadukkaita. Mutta aika näyttää mihin tie vie.

Hauska juttu, kun kirjoitusaiheita tuntuu tulevan mieleen jatkuvasti, mutta kun mietin blogille nimeä, pää löi aivan tyhjää. Täytyy tunnustaa, että selasin jopa Wikipedian satunnaisia artikkeleita nimeä miettiessäni. Loppujen lopuksi nimi sitten syntyi Mikael Kosmosin laulusta, niin kuin osa varmaan arvasikin. Ja ei, siihen en törmännyt Wikipediassa vaan ihan kuuntelin kyseistä kappaletta sattumalta. 

Loppuun vielä kuva, josta näette minkälainen nainen täällä oikein kirjoittelee! Kuva on viime syksyltä, mutta eipä se ulkonäkö siitä miksikään ole muuttunut.