30. huhtikuuta 2015

VAUVAHUULET


Nyt on aika tunnustaa teille jotain. Mulla on nimittäin pienimuotoinen addiktio. Riippuvuus. Nyt te mietitte, että mikähän nyt tällä kertaa, haha. Olen riippuvainen huulirasvoista. Tai oikeastaan niiden ostamisesta, sillä minulta löytyy valehtelematta kymmeniä huulirasvoja, vaikka päivittäisessä käytössä niistä on tasan yksi. Nytkin heti kun kuulin, että näitä uusia Baby Lips Electroja löytyy kaupoista, lisäsin sellaiset ostoslistalleni. Eilen Prismassa käydessäni bongasinkin nämä kolme kappaletta, ja pakkohan ne oli kaikki kotiuttaa. Tai no jos ollaan rehellisiä, niin Taru nämä bongasi, mä taas en meinannut löytää vaikka tiesin niitä siellä olevan...

STICK

Prismasta löytyi nämä kolme sävyä, ja näiden lisäksi Suomen markkinoilla pitäisi olla vielä kaksi muuta sävyä, keltainen ja oranssi. En oikeastaan tiedä, miksi aina ostan näitä Baby Lipsejä, sillä ne eivät oikeastaan ole kovin hyviä huulirasvoja, enkä edellisiäkään juurikaan käytä. Nämä tuntuvat huulilla samoilta kuin ne ensimmäisenä Suomeen rantautuneet Baby Lipsit ja tuoksuvatkin aikalailla samalta.

LIPS

Omat huuleni ovat melko värittömät, joten luulisi näiden värin tulevan hyvin esiin. Kuitenkin jouduin hinkkaamaan rasvoja huuliini useamman kerroksen, että väri erottuisi. Parhaiten väri näkyi niissä kaikista kuivimmissa kohdissa, mikä on oikeastaan aika ärsyttävää, sillä sen vuoksi väristä ei tule tasaista. Näistä suosikiksini nousi tuo viimeinen, eli Pink Shock, joka taisi olla kaikista näkyvin. Mikä on teidän lempparinne?

PUS

Eipä tässä sitten muuta kuin pusuja vauvahuulilta ja mahtavaa vappua teille! Syökää simaa ja juokaa munkkeja ja tippaleipiä, meikäpoika ottaa vuoteensa ja kävelee kohti yövuoroa. Ja kun sieltä palaan, onkin jo toukokuu - hui miten nopeaa aika kuluu!

Minkälaisia vappusuunnitelmia teillä on? Ja mikä on teidän ehdoton vappuherkkunne?

29. huhtikuuta 2015

JÄÄDÄÄN TÄNÄÄN VAAN KOTIIN

Jäädään tänään vaan kotiin, ei mennä minnekään...

Kuten useimmat bloggaajat, minäkin varmasti blogini perusteella vaikutan todella sosiaalisesti aktiiviselta tyypiltä. Sellaiselta, joka viilettää menemään paikasta toiseen ja on monessa mukana. Sellaiselta, joka viihtyy ihmisten keskellä ja tahtoo viettää siellä mahdollisimman paljon aikaa. Tavallaan ehkä olenkin sellainen, ainakin osan ajasta.

Kuitenkin sen sosiaalisen ja aktiivisen bloggaajan ulkokuoren alla piileskelee toinenkin ääripää, se, joka tahtoo vaan jäädä kotiin. Niin paljon kuin rakastankin tulevan suunnittelua, tapahtumia ja matkustelua, vielä sitäkin enemmän nautin niistä päivistä, jolloin saa olla vaan kotona, tekemättä mitään. Olen sellainen ihminen, joka kaipaa kaiken menemisen vastapainoksi ne päivät, jolloin ei tarvitse mennä mihinkään tai tehdä mitään.

KOTIPÄIVÄ

Mistä koostuu täydellinen kotipäivä? Siihen ei mielestäni tarvita paljoa. Täydellinen kotipäivä syntyy hyvästä kirjasta, senhetkisestä suosikkisoittolistasta, koukuttavasta sarjasta tai leffasta sekä maistuvasta ruoasta ja juomasta (tuo uusi vihreä mandariini Jaffa on muuten ihan täydellistä!). Täydellisenä kotipäivänä ei tarvitse miettiä, miltä näyttää, vaan saa luvan kanssa pukeutua pieruverkkareihin ja antaa ihon hengähtää meikittömänä. Täydellisenä kotipäivänä saa herätä hitaasti tai jos ei tahdo, ei tarvitse herätä ollenkaan. Täydellinen kotipäivä syntyy siitä tiedosta, ettei sinä päivänä tarvitse mennä mihinkään.

KOTIPÄIVÄ2

Koska kotipäivät vaativat rinnalleen menopäivät, tässä tulee tämän viikon menovinkki! Tällä kertaa vinkki sijoittuukin Tampereelle, nimittäin lauantaiaamupäivällä WUP Dreams -tapahtuma pärähtää käyntiin Aleksanterinkadulla. Lisätietoa löytyy Youtubesta (klick) ja Facebookista (klick). Nähdään siellä!

Millaisista aineksista koostuu teidän täydellinen kotipäivänne?
 

26. huhtikuuta 2015

KUULUUKO, KUUNTELEN



Tähän alkuun haluan mainita, kuten varmasti monet teistä jo tietävätkin, että Blogilista lopettaa toimintansa kesäkuun alussa. Ja koska mullakin muutama seuraaja sitä kautta on, tahdoin tuoda tilalle jonkin toisen väylän, mitä kautta voi seurata, jos ei Bloglovinia tai Googlea/Bloggeria käytä. Eli kyseessä on siis sellainen paikka kuin Blogipolku (klick), ja sitä kautta seuraamaan pääsette tuosta bannerin alapuolelta, siltä paikalta missä ennen Blogilistan painike oli. Rehellisesti sanottuna en ole yhtään varma, kuinka tämä Blogipolku toimii, sillä en ole kerennyt siihen juurikaan tutustua, mutta aika simppeliltä se vaikutti. Käykääpä tutustumassa! 

3

Mutta asiaan, eli mitä mulle kuuluu. Oikeastaan ei juuri mitään. Olen hengaillut vanhempieni luona tämän viikon ja tehnyt muutaman yövuoron äitini työpaikalla, ryhmäperhepäiväkodissa. Siinäpä ne pähkinänkuoressa. Ai niin, värjäsin myös pinkin raidan hiuksiini, mikä ei kovin hyvin näissä kuvissa näy. Hieman vaaleampaa tulosta odotin, mutta kyllähän tuo tuosta haalistuu. Mitä tykkäätte?

2

Tiedättekö muuten sen tunteen, kun koukututte johonkin tv-sarjaan ja katsotte sen kaikki kaudet kahden päivän sisällä? No, mä tiedän. Tällä kertaa kyseessä oli sarja nimeltään Teen Wolf, ja oikeasti muutaman päivän sisällä katsoin ne kaikki kolme kautta, jotka Netflixistä löytyivät. Sarja ei edes ollut mitenkään erityisen hyvä, mutta jokin siinä koukutti niin paljon, että kerta toisensa jälkeen painoin "seuraava jakso" -painiketta. Onneksi oli yövuoroja missä niitä katsoa, haha.

1

Joko te olette muuten tutustuneet tuohon Sannin uuteen levyyn? Mä olen sitä nyt muutaman päivän ajan kuunnellut, enkä tiedä mitä mieltä siitä olen. Osa kappaleista on todella hyviä, osa keskenään liiankin samanlaisia, osa suorastaan hermoja raastavan ärsyttäviä. Supernova taitaa olla tämänhetkinen lempparini, kun taas kappaleista nimeltään Pojat ja Lelu en pitänyt yhtään. Lauantai-iltana ja 2080-luvulla ovat mielestäni niin samanlaisia, että ne voisivat olla jopa sama kappale. Mitkä kappaleet olivat teidän suosikkejanne?

Tällaista mulle kuuluu tällä hetkellä. Mitäpä sulle?

23. huhtikuuta 2015

TOUKOKUUN KUUMIMMAT BILEET



Tahdotko sä viettää maailman parhaan viikonlopun mitä mahtavimmassa seurassa? Tahdotko sä olla osa kevään kuumimpia bileitä? Tahdotko sä juhlia satojen ja satojen ihmisten kanssa? Tahdotko sä pitää hauskaa ja nauttia elämästäsi? Tahdotko nähdä omin silmin, mitä sadat nuoret ovat odottaneet kuin kuuta nousevaa jo useamman kuukauden? Jos vastasit kyllä - niin kuin todennäköisesti teit - mulla on sulle hyviä uutisia!

Nimittäin kevään odotetuin tapahtuma, Springfest häämöttää jo kulman takana. Kolmen viikon kuluttua suuri osa Seinäjoen ja lähikuntien autoista, mopoautoista, mopoista, skoottereista, traktoreista, polkupyöristä, rullalaudoista, suksista, luistimista, helikoptereista, junista, rekoista, hyppykepeistä ja monoista suunnistaa kohtia Vellamonrinne ykköstä ja olen onnellinen, että myös mun polkumasiinan nokka osoittaa siihen suuntaan. Kyseessä on nimittäin sellaiset partyt, joita en jättäisi mistään hinnasta väliin!

Springfest

Menossa mukana ovat muun muassa Hillsong Lontoosta Dan Watson, Seinäjoen oma pastori Pekka Perho, ILTA Live Arttu Koskenrannan johdolla sekä ulkomaillakin huomiota herättänyt, räpin uusi lupaus, Biniyam! Lauantaina pöydät notkuvat brunssien aikana kaikkea suussasulavaa purtavaa, eikä brunssilippujen hinnatkaan päätä huimaa. Brunssia lukuunottamattahan tapahtuma on täysin ilmainen ja kaikille avoin. Toivottavasti nähdään siellä. Katsokaa ihmeessä tästä vielä tapahtuman mainosrap!


Ootteko tulossa tuonne? Tai olisiko teillä tiedossa muita kivoja tapahtumia tälle keväälle tai kesälle?

19. huhtikuuta 2015

LET'S SPEND SOME MONEY


Kuten edellisestä postauksestakin kävi ilmi, olimme Tarun kanssa Jennan ja Nanan luona Jyväskylässä muutaman päivän vierailulla alkuviikosta. Matkustimme paikalle Onnibussilla, ja koska Seinäjoelta ei kulje suoraan Jyväskylään Onnibussia, teimme matkan varrella pyörähdyksen Tampereella. 

Tässä välissä on pakko kehua noita Onnibusseja! Oli ensimmäinen kerta, kun sellaisella matkustin, mutta ei todellakaan tule olemaan viimeinen. Matkat sujuivat vaivatta, kyyti oli tasaista sekä ajallaan perillä ja penkit olivat ihanan pehmoisia. Ja mitkä hinnat! Seinäjoelta Tampereen kautta Jyväskylään ja takaisin samaa reittiä maksoi yhteensä 19 euroa, ja olisi ollut vielä halvempi, jos olisin tilannut liput paria päivää aiemmin. Suosittelen ehdottomasti käyttämään niitä, jos on tarvetta kyydille.

Mutta asiaan. Kulutin reissun aikana niin paljon rahaa, että päätin tehdän elämäni ensimmäisen ostospostauksen! Vähän kyllä pelottaa, kuinka rahat riittävät loppukuun...  Suurin osa ostoksista on tehty Tampereella, sillä menomatkalla meillä oli ruhtinaalliset viisi tuntia aikaa kierrellä siellä, joten mitäpä muuta me olisimme tehneet, kuin kiertäneet vaatekauppoja. Tällaisia löytöjä mä sitten tein:

1KOLLAASI

Lähdin kiertämään kauppoja sillä asenteella, että nyt mä löydän jonkin kivan mustan hameen, jota voi yhdistellä lähes kaikkien vaatteiden kanssa. Ja sen löysinkin, yllättäen H&M:stä, kaupasta jollainen Seinäjoellakin olisi ollut, haha! Huulipunan ja huultenrajauskynän bongasin Cybershopin nettikaupasta, mutta päätin viivyttää tilausta tarkistaakseni, josko Tampereen liikkeessä olisi niitä, ettei tarvitsisi tilata. Tykkään ihan sikana tuosta väristä, mitä mieltä te olette? Takki oli taas heräteostos, mutta ehdottoman kannattava sellainen, sillä ostamisesta saakka se on ollut päälläni jokaisena päivänä. Ja oli onni matkassa, sillä tuo olisi maksanut oikeasti 29,95 euroa, ja ainoastaan tuo mun kokoiseni oli tarjouksessa! Enkä ole ainakaan löytänyt mitään vikaa siitä.

2KOLLAASI

Etsin jo viime kesänä itselleni tuollaista värikästä kesämekkoa, mutta silloin en löytänyt mistään mieleistäni. Tälläkin kertaa olin jo melkein luovuttanut, kunnes menimme vielä kerran käymään H&M:llä, ja sieltähän se löytyi. Tuollaisia pääkoruja olen ihaillut jo kauan, mutta en ole löytänyt mitään kivaa ja olen ajatellut, etteivät ne minulle edes sovi. Nyt kuitenkin olen ihan rakastunut tuohon! Mitäs tykkäätte?

3KOLLAASI
 
Näistä jokainen on oikeastaan heräteostoksia, mutta milloin sitä nyt ei tarvitsisi sukkia, kynsilakkaa, toppia tai kaulakorua? Tuo kaulakorukin oli tarjouksessa, normaalisti se olisi maksanut 12,95 euroa. Olen muuten varma, että vaatekauppojen myyjät viivyttelevät tahallaan kassan taakse tulemista, että ihmiset ostaisivat kassan läheisyydessä olevia tuotteita. Tuskinpa olisin sukkia tai kynsilakkoja ostanut, jos ei olisi tarvinnut myyjää odotella, haha. Näiden lisäksi ostin vielä alusvaatteita, mutta niitä en muistanut kuvata. 

Mitäs tykkäätte mun ostoksistani? Nousiko mitään ehdotonta lempparia tai aiheuttiko jokin näistä yökkäysrefleksin?

17. huhtikuuta 2015

MY MORNING



Keskiviikkoaamuna havahdun unestani epämiellyttävään tunteeseen, aivan kuin joku katselisi minua. Koetan työntää ajatusta pois mielestäni ja jatkaa rauhassa nukkumista, mutta asia vaivaa mieltäni liikaa. Raotan varovasti toista silmääni ja hätkähdän säikähdyksestä muutaman sentin taaksepäin. Jäänsiniset silmät tapittavat minua vain kymmenisen sentin päässä omistani. 

Luulen kuvitelleeni kaiken ja suljen silmäni hetkeksi, mutta kun avaan ne, sama näky odottaa jälleen. Hieraisen unihiekkoja silmistäni ja tajuan tuijottajan olevan Aatu, entinen kissani. Hetken aikaa olen aivan hukassa, miettien missä kummassa oikein olen. Vilkuilen ympärilleni. Televisio, pöytä, kaiutin, peili, sohvapöytä, palapeli. Muistiini alkaa vähitellen piirtyä eilisen tapahtumat ja hoksaan olevani Jyväskylässä, ystävieni luona käymässä.

Kohennan asentoani hieman ja ojennan käteni Aatua kohti. Palkaksi rapsutuksesta kuulen komeaa, kovaäänistä kehräystä. Nappaan sohvapöydältä puhelimeni ja alan selaamaan Instagramia. Aatu ei ole tyytyväinen saamaansa kohteluun, ja hyppää kiloinensa kainalooni, kerjäämään lisää rapsutusta. Selaan hetken aikaa puhelintani ja tarkistan sähköpostin ja kommentit blogistani. 

Siirrän Aatua hieman ja nousen pukeutumaan. Ihmettelen, missä toinen kisu, Oliver, oikein piileskelee. Löydän Olin kylpyhuoneesta ja kumarrun silittämään sitä. Tunnen alaselässäni viiltävän kivun. Ei tainnut olla sille hyväksi nukkua sohvalla viime yötä. Hieron hetken kipeää kohtaa ja koetan venytellä, jospa se auttaisi hieman. Oliver kiertää jaloissani, kerjäten huomiota. Nappaan sen syliini ja suunnistan kohti sohvaa, tarkoituksena jatkaa vielä hetken uniani, mutta kun pääsen takaisin, totuus paljastuu minulle. Aatu on vallannut sohvan ja nukkuu nyt paikallani, kun on ensin saanut minut hereille. Reilu kaveri. Ehkä minun on sitten aika jo herätä.

AATU 3

Kissanomistajat, kuulostaako tutulta? Ja mitenkäs teidän viikko on sujunut?
 

15. huhtikuuta 2015

KERRON SINULLE KAIKEN OSA 2

Ensimmäinen osa löytyy edellisestä postauksesta! 
 
VAPAA-AIKA

Lempi artisti tai bändi?
Vaikea kysymys. Kuuntelen niin monenlaista musiikkia ihan päivästä ja fiiliksestä riippuen, mutta sanotaan vaikka Robin, hih.

Suosikki biisi tällähetkellä?
Nyt lähiaikoina on tullut kuunneltua aika paljon Ellie Gouldingin Love me like you do -biisiä.

Minkälaisia kirjoja luet?
Hömppäromaaneja ja dekkareita. Maria Kalliot ja komisario Koskiset olen lukenut liian monta kertaa, haha. Eniten luen Leena Lehtolaisen, Seppo Jokisen ja Tuija Lehtisen kirjoja.

Omistatko paljon kirjoja?
No onhan noita siunaantunut. Ja vielä enemmän lainaan kirjastosta.

Pidätkö ylipäätään lukemisesta?
Rakastan.

Katsotko usein elokuvia?
Katson, aivan liian usein.

Millaisia leffoja katsot mieluiten?
Komediaa ja teinileffoja.

Ovatko nuorten nykyleffat mielestäsi huuhaata vai oikeastaan ihan hyviä?
Huuhaata, mutta oikeastaan ihan hyviä. Välillä (kröhöm, tai oikeastaan aina...) on kivaa katsoa huuhaaleffoja.

Miten vietät tavanomaisen päiväsi?
Tässähän se kuluu, koneella istuessa, haha. Aika paljon katson sarjoja Netflixistä, kirjoitan, luen, kuvaan ja sitä rataa.

Mitä television sarjaa seuraat?
Salkkareita. Muitakin sarjoja seuraan, mutta en välttämättä siihen tahtiin kun ne tulee telkkarista.

MAMMA

MIELIPITEET


Tykkäätkö kalastaa?
Tykkään! Pienenä kävimme kavereiden kanssa läheisellä lammella ongella monen monta kertaa.

Mitä ilman et voisi elää?
Tämä on vaikea, koska kaikesta voisi luopua, jos tilanne sitä vaatisi.

Mistä voisit luopua?
Kaikesta, mutta en sitä tee. Hahah.

Coca-cola vai Pepsi?
Coca-Cola. Nyt ja aina.

Lempi paikkasi Seinäjoella?
Koti ja toinen koti, eli Seinäjoen helluntaiseurakunta. Molemmissa saa olla just se, kuka oikeasti on.
Antaisitko mielummin rahaa eläintensuojeluun vai afrikan lapsille?
Afrikan lapsille ehdottomasti. Vaikka eläimet ovatkin tärkeitä, ihmiset menevät aina niiden edelle.

Millainen on sun mielestä kaunis ihminen?
Sellainen, joka ei yritä olla joku muu, vaan on aidosti se kuka on.

Jos saisit muuttaa maailmasta yhden asian, mikä se olisi?
Poistaisin sairaudet.

Jos saisit yhden vuorokauden ajan hallita maailmaa, mitä tekisit?
Koventaisin seksuaalirikosten rangaistuksia ainakin. Varsinkin lapsiin kohdistuvien.
 
Lempikeskustelunaihe?
Boys, boys, boys... Hehe.

kuppi

RUOKA JA JUOMA

Mikä on sinun ehdoton makea herkku?
Ruskeat Turkinpippurit sekä Tsinuski- ja Hopeatoffeet.

Kuinka usein käytät alkoholia?
Harvoin. Ehkä muutaman kerran vuodessa pullollisen.

Juotko koskaan alkoholia humalahakuisesti?
En.

Mitkä ovat must have-leffaherkkusi?
Popparit voinmakuisella mausteella, nam!

TULPPAANI

USKO 
Uskotko jumalaan?
Uskon.
Uskotko kuoleman jälkeiseen elämään?
Uskon, että kuoleman jälkeen mennään taivaaseen.

Kuulutko mihinkään uskontoon ja miten suhtaudut uskon asioihin ylipäätänsä?
Kristitty olen, mutta mihinkään kirkkoihin en kuulu. Helluntaiseurakunnassa käyn säännöllisesti, en ole vain saanut aikaiseksi liittyä sinne. Suhtaudun vakavasti, haha.

Mitä uskonto merkitsee sulle?
Tässä nyt kysytään uskonnosta, mutta vastaan kysymykseen, että mitä usko mulle merkitsee. Se merkitsee ihan kaikkea. Uskosta saan turvaa, lohdutusta, iloa, rakkautta. Uskonto ja usko on mun mielestäni kaksi eri asiaa, joten siksi tällainen vastaus.

LASIT

TULEVAISUUS - SUUNNITELMAT JA HAAVEET

Mikä on sun tän vuoden tavoite?
Selvitä karkki- ja energiajuomalakosta, haha. Töitäkin olisi kiva saada.

Kesäloma suunnitelmia?
Eipä niitä oikeastaan ole sen suurempia, jotain tavoitteita voi lukea tuolta "Ollaanko tämä kesä näin" -postauksestani.

Onko sulla erityisiä tulevaisuuden suunnitelmia? 
Ei, vaikka varmaan pitäisi olla...

Missä haluisit asua jos saisit asua missä vain?
Rehellisesti puhuen en osaa sanoa. Mielestäni Seinäjoki on melko hyvä paikka asua, enkä välttämättä muuttaisi vaikka saisin mahdollisuuden. Tai no, kuka mua estäisi nytkään muuttamasta, mutta en koe sitä tarpeelliseksi. 

Onko sulla lemmikkejä? Haluisitko? Pidätkö niistä?
Ei ole. Joskus oli hetken aikaa kissu, mutta allergian vuoksi jouduin siitä luopumaan. En haluaisi, sillä kissa olisi ainoa lemmikki, jonka tahtoisin.

Kenet julkkiksen haluisit tavata?
Ensimmäisenä tulee mieleen Ellen DeGeneres.

Mihin matkustaisit jos nyt ottaisit äkkilähdön? Miksi sinne ja kenen kanssa?
Johonkin lämpimään rantalomalle. Siksi, kun Suomessa on vielä niin kylmää. Mukaan lähtisi Taru ja vanhempani tai Jenna ja Nana.

Mikä on sun ei niin salainen haaveesi?
Kirjoittaa kirja. 

Haluaisitko koskaan ottaa tatuointia?
Tuskin. En ole ainakaan keksinyt minkälaisen haluaisin.

Jos saisit nähdä palan tulevaisuuttasi, katsoisitko?
Olen niin utelias ihminen, että todennäköisesti katsoisin.

Mitä odotat tällä hetkellä eniten? 
Springfestiä ja kesää!

Jos saisit 1000€ ja saisit tuhlata sen vain kolmeen paikkaan, mitkä ne olisi?
Ostaisin tietokoneen, vaatteita ja hiusvärejä. Eli varmaan Giganttiin, H&M:n ja johonkin parturiliikkeeseen.

Missä uskot olevasi 10 vuoden päästä?
Mä haluisin olla naimisissa, menestyvä kirjailija ja asua jossakin upeassa omakotitalossa. Todellisuudessa mä todennäköisesti asun vuokralla jossain pienessä yksiössä yksin, allergiaa aiheuttamattomien kissojeni kanssa ja oon töissä Siwan kassalla, haha.

ONNION2

MENNEISYYS

Kerro joku hauska tapahtuma, asia tai fakta lapsuudestasi?
Joskus pienenä söin mikropitsaa ja join sen kanssa appelsiinimehua. Mielestäni ne sekoitettuna maistuivat hyvältä, joten päätin hieman nopeuttaa hommaa kaatamalla mehun pitsan päälle. Ei ollut kovin mukava makuelämys, haha.

Oletko ollut jälki-istunnossa, miksi?
Olen, kahdesti. Lintsaamisen ja tunnin häiritsemisen takia. Olin vähän villi tapaus teininä.

Viime kesän paras hetki?
Varmasti jokin yö, jonka vietimme kavereideni kanssa kaupungilla ilman huolta huomisesta, heh.

Oletko koskaan ruokkinut sorsia?
Muistaakseni kerran tai pari. Oi, nyt tahtoisin ruokkimaan niitä.

Mihin aikaan palaisit, jos saisit elää viikon elämästäsi uudestaan?
Lapsuuteen, ehkä.

Paras muisto vuodelta 2013?
Hmm, en osaa sanoa. Koko vuosi oikeastaan meni töitä tehdessä, joten onko ihme, ettei mitään ole jäänyt mieleen. Sanotaan nyt vaikka postipakureissut Tarun ja Nanan kanssa!

Mikä on ollut tähän mennessä elämäsi "paras vuosi"? Jos et pysty nimeämään parasta, nimeä muistorikkain tai muuten mieleenpainuvin?
En tiedä miksi, mutta kavereiden kanssa ollaan aina puhuttu, että kaikki oli hyvin silloin 2010 vuonna, ja haikailemme takaisin sinne. Kuitenkin kun alkaa ajattelemaan, 2010 vuosi ei oikeasti eronnut mitenkään 2014 vuodesta, hah. No sanotaan silti se 2010, kun niin on aina ennenkin sanottu.

Mikä on tähän mennessä mieleenpainuvin kokemuksesi?
Rehellisesti sanottuna en tiedä. Ilmeisesti ei mikään, kun ei kerran mieleen tule mitään, hehheh.

Kadutko jotain?
En, mitä sitä turhaan katua jotain, mikä on jo tapahtunut.

PULLO

RANDOM

Mikä olisi aseesi zombeja vastaan, jos pitäisi valita esine, johon yletät nyt nousematta paikaltasi?
Raamattu, kuulokkeet, kaiutin tai hiiri. Mikähän tehoaisi parhaiten, haha...

Mitä tulee ensimmäisenä mieleesi seuraavista asioista: riisi, ask.fm, tietokone, meikki, vesisade, muovipussi, hylje?
riisi = kana
ask.fm = teinit
tietokone = blogi
meikki = voide (?? haha)
vesisade = märät sukat
muovipussi = pullonpalautus
hylje = jäätikkö

Zombie apocalypse iskee ja sun pitää valita viisi kuvitteellista hahmoa kolmesta eri leffasta/sarjasta/kirjasta/pelistä tms selviytymään kanssasi, ketkä valitsisit ja miksi? Huomautuksena että yliluonnollisia voimia yms ei olisi, eivätkä myöskään nykytekniikalle mahdottomat laitteet toimisi.
Tämä on vaikea. Sanotaan vaikka Housesta itse House, Gossip Girlistä Chuck ja Blair ja vaikkapa Valehtelevista viettelijöistä Hanna ja Aria. Todennäköisesti emme selviäisi, mutta ei varmasti aika kävisi pitkäksi tässä seurassa eikä tylsyys yllättäisi.

Kukko muni kukkulalle, mihin suuntaan muna lähti vierimään?
Kukko ei muni.

Mitä laulua lauloit viimeksi ääneen?
Elastinen feat. Robin - Vahva.

Onko kukaan täysin tuntematon ihminen pelastanut ikinä päivääsi? Jos on, niin miten?
Joo, jos joku on kommentoinut blogiini jotain todella kivaa, kertonut kuinka inspiroin häntä tai kuinka blogini on hänen lempibloginsa.


STARE

Siinäpä ne. Kiitoksia vielä kaikille kysymyksistä, toivottavasti vastaukset miellyttivät!

14. huhtikuuta 2015

KERRON SINULLE KAIKEN OSA 1

No niin, nyt olisi aika vastailla teidän esittämiin kysymyksiin. Kysymysten määrä yllätti mut täysin, enkä todellakaan tarvitse enää lisäaikaa, vaikka sitä vähän pelkäsin postausta julkaistaessani. Vastaan kysymyksiin osissa, ihan vain teitä säästääkseni, sillä muuten tästä tulisi ihan tuhottoman pitkä. Pidemmittä puheitta, tässä vastaukset mieltä polttaviin kysymyksiinne! Mukana on myös 11 kysymystä Lauralta Back to Neverland -blogista, Liebster Award -haasteen kautta.

MINÄ

Miten kuvailisit itseäsi vain kolmella sanalla?
Sarkastinen, haaveilija ja kärsimätön.

Mitä teet tällä hetkellä, opiskelet, käyt töissä, työtön vai mitä?
Työtön lusmu olen. Välillä teen sijaisuuksia ryhmäperhepäiväkodissa, mutta niin vähän, ettei sitä voi työnteoksi sanoa.

Unelma ammattisi?
Kirjailija varmaan.

Oletko rutiineja kaipaava ihminen?
Hmm. Kyllä kai tavallaan.

Onko sinulla ketään esikuvaa?
Ei oikeastaan. Tai äiti, tietenkin.

Mikä on intohimosi?
Kirjoittaminen.

Mitä tavotteita sinulla on elämässäsi tällä hetkellä?
Töitä olisi kiva saada.

Milloin tunnet olevasi todella surullinen, vihainen, onnellinen?
Kylläpä te nyt kysytte vaikeita, haha. Surullinen varmaan silloin, kun tapahtuu jotain surullista tai kun oon yksin, vihainen kun en saa tahtoani läpi ja onnellinen silloin, kun siinä hetkessä kaikki on okei.

Nimeä kolme esinettä, joita ilman et pärjäisi.
No jos rehellinen olen, niin puhelin, tietokone ja kuulokkeet. Ei hyvä juttu ollenkaan.

Pelkäätkö mitään?
Pelkään, kaikkea. Eniten korkeita paikkoja.

Jos saisit kolme toivetta, mitkä ne olisivat?
Onnea, terveyttä ja rahaa.

Mitkä sanat/sanonnat ärsyttää sua?
Tästäkin voisi tehdä oman postauksen joskus, haha. Eniten ärsyttää väärin kirjoitetut sanat, esimerkiksi erikseen kirjoitettu yhdyssana.

MBTI-tyyppisi? (googleta nimella MBTI-testi jos et jo tiedä)
Tein jonkin englanninkielisen testin ja sain tulokseksi Advocate (INFJ-T). Tunnettuja INFJ-henkilöitä on muun muassa Nelson Mandela, Martin Luther King, Äiti Teresa ja Wilson tv-sarjasta House. Meniköhän tässä jotain pieleen, en ainakaan tunnista itseäni näistä henkilöistä, haha.
 
Oletko kasvis/vai "normaali" sekasyöjä?
"Normaali" lihansyöjä olen. Liha on vain niin hyvää, etten pärjäisi kasvissyöjänä, hah.

Sairastutko helposti?
Välillä olen jatkuvasti sairaana, välillä menee vuosikin, etten sairastele ollenkaan.

Suurimmat haaveet?
Haluan olla onnellinen. Ja kirjoittaa kirjan. Sulkeekohan ne toisensa pois...

Mitkä on sun kolme parasta piirrettä?
Huumorintaju, rehellisyys (okei, tää on hyvä ja huono puoli) ja mielikuvitus.

4

SUHTEET

Ootko sinkku?
Kyllä vain.

Käytätkö tinderiä? 
En. Kuitenkin sen verran stalkkerin vikaa minussa on, että olen muutaman kerran käynyt tarjonnan läpi painamalla rastia jokaiselle, ihan vain että tietäisin, ketä kaikkia tuttuja siellä on.

Kuvaile mahdollisimman tarkasti unelmamiehesi (ulkonäkö, luonne, harrastukset ym). 
Tälle voisi omistaa oman postauksensa, niin pitkä vastaus saattaa tulla. Tämä on oikeastaan aika vaikea kysymys, sillä ei ole olemassa mitään tiettyä kaavaa millainen unelmamieheni täytyisi olla, ja kun miettii vaikkapa entisiä ihastuksiani, niin aika erilaisia tapauksia he keskenään ovat. Mutta tässä kuvailtuna yksi unelmamieheni, haha.

Ulkonäkö: Mua pidempi, jota ei ole vaikea ylittää, musta kun vartta löytyy vain 157 senttimetriä. Ei hirveän pitkät hiukset (=pidemmät kuin mulla), ehdottomasti luonnollisen väriset, mielellään ei värjätyt. Tykkään, jos miehen ulkonäössä on jotain erikoista ja esimerkiksi vahvat kasvonpiirteet ovat aina upeat! Tyyleistä rento ja ehkä hieman hipstermäinen miellyttää eniten silmää. Esimerkkinä voisi olla Lauri Tilkanen ja Penn Badgley.

Luonteeltaan pitäisi olla rehellinen ja luotettava. Huumorintajua on pakko löytyä, ja nimenomaan sarkastista huumorintajua, että ymmärtää mun jutut. Miehen ei saisi olla liian kiltti, ettei joutuisi koko ajan moralisoimaan mua, sillä mä olen todella ilkeä ihminen ja usein ilmaisen mielipiteeni turhankin kärkkäästi. Ja ehdottomasti pitäisi olla uskovainen mies.

Harrastuksiin voisi kuulua kamerat ja koodaaminen, että hän voisi sitten hoitaa mun puolestani bloggaamisen likaiset työt, haha. No ei, ei harrastuksilla ole mitään väliä, mutta olisihan se kiva, jos olisi samat kiinnostuksen kohteet. Niin ja soitto- ja/tai laulutaito on aina plussaa, vaikka itseltäni ei niitä löydykään. Oliko tarpeeksi tarkasti kuvailtu? Jos tärppäs, niin ota yhteyttä, haha.

Oletko ihastunut?
Joo, suhun.

Ootko koskaan ollut rakastunut?
En. Sori vaan yläasteaikaiset poikaystävät, se ei ollut rakkautta, vaikka niin saatoinkin kuvitella, haha.

Ootko koskaan seurustellut?
No mikä nyt lasketaan seurusteluksi. Olihan mulla yläasteella useampikin poikaystävä (ei tietenkään samaan aikaan...), mutta en mä laske sitä oikeaksi seurusteluksi, ennemmin joksikin tekstarisuhteeksi.

Mikä oot seksuaaliseltasuuntautumiseltasi?
Hetero.

2

ULKONÄKÖ

Mikä on sinun oikea hiusten väri?
Sellainen kaunis maantienharmaa.

Kuinka usein värjäät hiuksia?
Usein, todella usein. Tällä hetkellä noin kerran viikossa pitääkseni värin hyvänä, mutta jos hiukseni ovat vaikkapa vaaleat, värjään noin puolentoista kuukauden välein. Hiusten väriä muutan ehkä muutamia (kymmeniä) kertoja vuodessa.

Minkä ikäisenä aloit värjäämään hiuksiasi?
Kolmannella luokalla laitoin ensimmäisen kerran sävytettä, joka oli melkein saman väristä kuin omat hiukseni ja neljännellä luokalla blondasin.

Kuinka monta kertaa olet suunnilleen värjännyt hiuksesi?
No apua... Kolmannesta luokasta on nyt jotain 13 vuotta aikaa, ja olen siitä asti värjännyt vähintään kymmenen kertaa vuodessa.

Lempikorusi?
Kaksi sormustani, joita käytän ihan aina.

Kenen tyyliä ihailet?

Kuinka monta huulipunaa omistat? Mikä on lempisävysi?
Muutamia kymmeniä. Eniten tulee ehkä käytettyä pinkkiä.

Lempivaatteesi?
Musta hameeni, jonka voi yhdistellä melkein minkä kanssa vain.

Kuinka usein ostat vaatteita?
Riippuu vähän. Ehkä keskimäärin muutaman vaatekappaleen kuukaudessa.

Kirpputorit vai normivaatekaupat?
Molemmista tykkään, mutta tällä hetkellä enemmän tulee kierrettyä normikauppoja.

Lemppari vaatekauppa?
Eniten varmaan shoppailen H&M:llä. Myös kirpputorit on kivoja!

1

BLOGIT JA HARRASTUKSET

Mitä harrastat?
Bloggaaminen taitaa olla ainoa harrastukseni. 

Tai olet joskus harrastanut?
En ole koskaan harrastanut mitään kunnollista, haha. Toki pienenä kävin ties missä kerhoissa, mutta en mä laske niitä harrastuksiksi.

Parasta bloggaamisessa?
Kommentit, varsinkin kun joku kertoo kuinka tuon iloa heidän elämäänsä tai annan heille inspiraatiota. Siis vau, oikeasti.

Montako blogia lukulistaltasi löytyy?
Vähän reilu 60 tällä hetkellä, mutta osa blogeista on tauolla tai lopettanut.

Kolme blogia, joita olet seurannut jo pidemmän aikaa? / Kolme lempiblogiasi?
And then she grew up -blogia olen seurannut jo todella kauan. Muut onkin sitten vähän uudempia löytöjä, mutta heitetään tähän vaikka Auroora Aamurusko -blogi ja Kuviakin kiinnostaa -blogi!

Valokuvasitko yhtään ennen tätä blogia?
No enpä oikeastaan. Tietysti puhelimella tuli napsittua kuvia, mutta vasta blogin aloitettuani aloitin kuvaamaan siskoni järkkärillä.

Mistä saat inspiraation bloggaamiseen?
Elämästä, muiden blogeista, musiikista, leffoista. Kaikesta.

Entä valokuvaukseen?
Selailen paljon valokuvaajien Instagrameja ja blogeja, sen lisäksi seikkailen usein Harhakuvan ja Weheartitin sivuilla.

Kuka ottaa kuvat sinusta yleensä?
Taru tai sitten itse otan jalustan ja kaukolaukaisimen avulla.

Millä muokkaat valokuvasi?
Picasa, Picmonkey ja Gimp.

Kuinka usein muokkaat blogin ulkoasua? 
Silloin tällöin. Muokkaisin varmasti useamminkin, mutta se on niin rasittavaa touhua, etten jaksa perehtyä siihen kunnolla.

Mistä sait idean perustaa blogin?
Rakastan kirjoittamista ja tarinointia, ja joskus Tarun kanssa tuli puheeksi blogit, niin hän kysyi, että miksi mä en bloggaa. Sitten hetken aikaa hän suostutteli mua ja tässä ollaan!

Miksi bloggaat?
No vastaus oikeastaan tuli edellisessä kohdassa. Koukkuun jäin, hihi.
 
Miten blogisi nimi syntyi?
Ensin selasin Wikipedian satunnaisia artikkeleita, sitten soittolistallani olevien biisien nimiä. Siellä törmäsin Mikael Kosmosin Maailma nauraa mukana -biisiin ja se vain kolahti. 

3

Siinäpä se ensimmäinen osa. Seuraava osa tulee tällä tietoa keskiviikkona!



13. huhtikuuta 2015

OLISIKO AIKA OSTAA UUSI TIETOKONE?


Nyt ärsyttää. Niin kuin niin monena muunakin päivänä. Tiedättekö sen tunteen, kun yrittää tehdä jotain, mutta se keskeytyy jostain syystä koko ajan, ja joudut aloittamaan saman jutun aina vain uudestaan ja uudestaan? No, minäpä tiedän. Syynä tälle on vanha ja raihnainen tietokoneeni, joka sammuilee jatkuvasti ja silloin kun se ei sammu, se tilttailee ja takkuaa niin, ettei siitä ole mitään iloa käyttäjälleen.

Milloinkohan on aika ostaa uusi tietokone? Vastaus on nyt. Just nyt. Silloin on aika ostaa uusi tietokone...

♻ Kun kolmeasataa kuvaa siirtäessä koneelle näytöllä on teksti "noin 1 tunti jäljellä".

♻ Kun tietokonetta avatessa menee aina vähintään 10 minuuttia, ennen kuin kone on siinä mallissa, että sitä voi käyttää.

♻ Kun sittenkin menee vielä viitisen minuuttia ennen kuin nettiselain herää.

♻ Kun selaimen avaa tai musiikin laittaa päälle, tietokone alkaa hurista lähes yhtä kovaäänisesti kuin vanhat autot.

♻ Kun videon laittaa pyörimään, ei mene aikaakaan, kunnes kone ylikuumenee ja sammuu.

♻ Kun avatessa useamman välilehden selaimessa lataamiseen kuluu järjettömän pitkä aika, ja joskus näyttö on hetken aikaa vain valkoinen, eikä silloin voi tehdä mitään.

♻ Kun "Liitännäinen on pysähtynyt"-ilmoitus on tuttuakin tutumpi.

♻ Kun kone sammuu juuri silloin, kun olet saanut hommat valmiiksi, esimerkiksi kuvan muokattua mieleiseksesi, mutta et ole kerennyt tallentamaan

♻ Kun kone sammuu yli kolme kertaa päivässä.

TIKKU

Olisiko joku teistä halukas ostamaan mulle uuden tietokoneen? Hahah.

12. huhtikuuta 2015

HUHTIKUUN SOITTOLISTA



Tällä kertaa tehdäänkin tämän kuun soittolistapostaus vähän eri tavoin kuin ennemmin. Lupailin, että ottaisin itse kappaleisiin sopivat kuvat, mutta inspiraation puutteessa päätinkin kuvata ainoastaan musiikkiin liittyviä kuvia. Eli tämän kuukauden soittolistan biisit löytyvät yläpuolella olevan Spotify-linkin takaa. Ja kuten aiemminkin, kerron vielä erikseen, minkä takia mikäkin biisi listalta löytyy.

Ensimmäisenä listalta löytyy KOPPS:n Dumb -viisu. Tämä on komeillut listoillani jo jonkin aikaa, mutta oikeastaan vasta muutama päivä sitten oikeasti kuuntelin tämän. Vitsit, mikä korvamato! Ei tarvitse, muuta kuin kerran kuulla tämä, ja se soi loppupäivän päässä. Mutta ei mua ainakaan häiritse vaikka soikin, niin hyvä kipale kyseessä kuitenkin!

MUSIC1

Toisena listalta löytyy ihana Ellie Gouldingin Love me like you do. Tätä on tullut kuunneltua reilun viikon ajan todella, todella paljon. En oikeastaan tiedä, miksi pidän tästä niin paljon, sillä en ole milloinkaan ollut suuri Ellie-fani. Onhan hän kuitenkin taitava laulaja ja musiikkityylikin ihan passeli, joten ehkä musta pikkuhiljaa muotoutuu se Ellie-fani, haha.

Kolmantena löytyy Asteen Mammanpoika. Olenko ainoa, jolle tulee mieleen alun kitarasoinnuista Anssi Kelan hitti Puistossa? Ehkä se tekeekin tästä biisistä niin kivan. On tämäkin tietysti aikamoinen korvamato, vai mitä olette mieltä?

MUSIC2

Neljäntenä GFM:n Kolme sanaa. Taas yksi näistä, jonka olen jo linkittänyt erään postaukseni alkuun... Käy biisit vähiin, haha. Olen omistanut GFM:n levyn viime kesästä asti, mutta vasta viimeisen parin kuukauden aikana olen ruvennut kuuntelemaan sitä. Tämä on yksi ehdoton suosikki, ja varmasti tulen kuuntelemaan tätä niin tässä kuussa kuin kesän aikanakin. Sori vaan Taru.

Sitten onkin Artem x Yonas - Kesäyöt. Tästä tulee niin kesäinen fiilis, varsinkin näin sateisena päivänä. Ah, olisipa jo lämpimät kesäyöt täällä...

MUSIC3

Kuudentena koreilee artisti, jota en kuvitellut laittavani koskaan tällaiseen postaukseen, nimittäin Antti Tuisku kappaleellaan Blaablaa. En ymmärrä mikä tässä kappaleessa viehättää, mutta sen verran paljon se on viime päivinä stereoissani soinut, että pakko se oli tälle listalle lisätä. Älkää tuomitko heti, se paranee jokaisella kuuntelukerralla!

Seuraavana on Madeon - Home. Oikeastaan törmäsin tähän vasta tänään Spotifyn uutuuksia selatessani ja olin heti myyty. Ihana, ihanaihana, ihana biisi. Tekisi vaan mieli heittää soitin repeatille, soittamaan pelkästään tätä kappaletta ja maata sängyllä fiilistellen tätä. Ihana. Niin ihana.

MUSIC4

Viimeisenä, muttei suinkaan vähäisimpänä on Elastisen uudelta levyltä kappale, joka kantaa nimeä Vahva. Ja mikä parasta, Robin on mukana tässä kappaleessa. Kahdesta hyvästä ei voi tulla huonoa kappaletta, eihän? Sanatkin tässä kolahti, vaikka en nyt ollutkaan se viimeinen valinta koulupeleissä, hah... Olisin varmasti tykännyt tästä jo silloin pienenä yläasteikäisenä. Ja Robinista, hih.

Mitä teidän soittolistaltanne tässä kuussa löytyy? Onko samoja lemppareita tai löytyikö tästä kenties joku uusi tuttu teidän listallenne?

10. huhtikuuta 2015

OLLAANKO TÄMÄ KESÄ NÄIN



Olin jo aikoja sitten aloittanut tämän postauksen ja täysin unohtanut sen luonnoksiin, kunnes Jenni julkaisi omassa blogissaan (Jenni's lullaby) oman kesäsuunnitelmalistansa. Käykää ihmeessä katsomassa myös se ja muutenkin tutustumassa Jennin blogiin! Mutta asiaan. En tiedä, kuinka monta kohtaa näistä oikeasti tulen toteuttamaan, mutta ehkä näistä jotain ideoita kesään voisi saada. Saa sitten syksyllä käydä listaa läpi ja katsoa kuinka monessa onnistui, haha. Tässä siis mun summer bucket list!

1. Pidä "kesästoorit"-päiväkirjaa, johon keräät kesän tarinat ja tunteet
2. Tee jotain, mitä et ole koskaan aiemmin tehnyt
3. Käy jossain, missä et ole koskaan aiemmin käynyt
4. Kanna kameraa mukanasi ja oikeasti käytäkin sitä
5. Käy roadtripillä ystäviesi kanssa

1

6. Tuunaa vaatteitasi DIY-tyyliin
7. Pidä ainakin yhdet photoshootit ystäviesi kanssa
8. Ole vesi- tai mutasotaa ystäviesi kanssa
9. Vietä päivä rannalla
10. Tutustu uusiin ihmisiin

2

11. Ylitä itsesi
12. Tee jotain hullua
13. Valvo koko yö ystäviesi kanssa
14. Ui meressä
15. Käy huvipuistossa

3

16. Vietä päivä ilman älylaitteita ja internettiä
17. Lähetä pullopostia
18. Käy konsertissa
19. Käy piknikillä ystäviesi kanssa
20. Pidä grillausilta

5

21. Mene kalastamaan
22. Sano "kyllä" kaikelle yhden päivän ajan
23. Lue mandollisimman monta hyvää kirjaa
24. Tee kesäsoittolista
25. Jätä ympäri kaupunkia post it -lappuja, joissa on jokin positiivinen teksti

6

26. Kokeile jotain uutta reseptiä
27. Kirjoita laulu
28. Shoppaile sydämesi kyllyydestä
29. Vietä päivä kierrellen kirpputoreja
30. Osta kirpputorilta vaatteet photoshooteja varten

7

31. Vietä rentoutumispäivä kasvohoitoja ja manikyyrejä tehden
32. Nauti elämästä
33. Älä välitä muiden mielipiteistä
34. Yllätä jotenkin henkilö, joka ei sitä osaisi odottaa
35. Vietä elämäsi paras kesä!

8

Minkälaisia kesäsuunnitelmia teillä on?

9. huhtikuuta 2015

KAKSOSET KAHDEN VUODEN IKÄEROLLA



Saanen esitellä teille mun niin kutsutun toisen puoleni. Kyseessä ei ole mies, poikaystävä, kumppani tai mikään muukaan sitä virkaa toimittava henkilö, ei ollenkaan. Mun toinen puoleni on siskoni ja paras ystäväni Taru. Me olemme kuin kaksoset kahden vuoden ikäerolla. Aika kliseistä, vai mitä? Niin munkin mielestäni, mutta silti niin lähellä totuutta.

Oikeastaan meitä on luultu monen monituista kertaa kaksosiksi, jopa sellaiset henkilöt, jotka ovat tunteneet meidät jo useamman vuoden. Eikä se ole mikään ihme, sillä kuljemme lähes joka paikassa yhdessä, pidämme samoista asioita ja nauramme samoille jutuille. Kuitenkin, vaikka meissä on todella paljon samaa, olemme kuin toistemme vastakohdat.

3

Luonteeltani mä olen puhelias ja sosiaalinen Tarun ollessa se hiljaisempi sivustaseuraaja. Mä kirjoitan ja tarinoin esimerkiksi Whatsapp-viesteissä pitkästi, Taru taas vastaa lyhyemmin ja ytimekkäämmin. Mä päivitän blogia ja Facebookia suhteellisen aktiivisesti, Taru ei välttämättä lisää päivitystäkään puolen vuoden sisällä. Taru on kiltimpi ja hyväsydämisempi, ja ajattelee enemmän muiden tunteita, kun mä olen kylmäsydäminen oman edun ajaja. Taru antaa helpommin periksi, tarkoittaen sitä, että mä saan päättää mitä tehdään.

2

Mä käytän värejä todella paljon vaatteissani, meikeissäni ja hiuksissani, Tarun päältä löytää yleensä pelkästään tummia värejä. Taru meikkaa enemmän ja paremmin, mä taas suin ripsiväriä vähän sinne tänne ja olen valmis. Mä olen aina ajoissa, olin sitten yksin tai porukassa, Taru taas saattaa myöhästyä tai olla minuutilleen ajoissa yksin ollessaan. Mä muistan kaiken, esimerkiksi millaiset vaatteet mulla on ollut päällä milloinkin, Taru taas ei välttämättä muista omaa nimeäänkään.

1

Mä juon todella paljon limsoja, erityisesti Coca-Colaa, Taru taas ei juo juuri lainkaan limsoja, eikä varsinkaan Coca-Colaa. Taru ei selviä ilman aamukahvia ja mä juon kahvia vain harvoin. Ruoissakin on muutamia ehdottomia erimielisyyksiä, esimerkiksi mun lempiruokaani on äidin tekemä kalakeitto, Taru taas ei voi sietää sitä. 

Mä pelkään melkein kaikkea tai vähintäänkin ahdistun kaikesta, Taru ei pelkää juuri mitään. Taru innostuu helposti asioista, mutta mun innostus kestää kauemmin, jos mut saa ylipuhuttua johonkin. Mä olen pitkävihaisempi ja suutun helpommin, Taru unohtaa tai antaa anteeksi helpommin. Oikeastaan olemme kuin yö ja päivä, mutta kumpi on kumpi, sen saatte itse päätellä.

Taru on muuten se, joka sai mut ylipuhuttua siihen, että koskaan aloitin bloggaamisen. Häntä saatte siis joko kiittää tai syyttää, haha!

6. huhtikuuta 2015

ONKOS KYSYTTÄVÄÄ?



Tadaa, nyt saisitte ihan luvan kanssa esittää mulle kysymyksiä - koska muulloinhan se on ollut ehdottoman kiellettyä... - ihan mistä vain. Ootte lisääntyneet taas hurjasti ja menipä tuo 30 tuhannen näyttökerran rajakin rikki, joten sieltä ruudun toiselta puolelta varmasti löytyy porukkaa, jotka ei mua henkilökohtaisesti tunne tai ole koskaan tavannutkaan, eikä näin ollen tiedäkään musta muuta kuin ne jutut, mitä olen tänne kertonut. Nyt haluankin haastaa teitä kaivamaan musta ulos ne kaikista salaisimmat ja likaisimmat asiat, lupaan vastata (tavalla tai toisella, haha) aivan jokaiseen kysymykseen.

KYSY

Kysymysaikaa on ainakin viikko, eli 13.4. saakka, mutta tarvittaessa myös pidempään (eli jos ei tule kysymyksiä tarpeeksi siihen mennessä, haha...). Yllättäkää mut haastavilla, jännittävillä, tylsillä, tavanomaisilla, hauskoilla, hulluilla ja päättömillä kysymyksillä, areena on teidän!

3. huhtikuuta 2015

MUUTTUMISLEIKKI


Tässä lueskellessani teidän ihania kommenttejanne melkein harmittaa myöntää, että tulipa hieman huijattua teitä tuossa aprillipäivän postauksessani. Onneksi vain melkein harmittaa, sillä jäynä se on pienikin jäynä sekä suuri ilo elämässäni, haha. Ja mitäpä muutakaan aprillaukseni olisi koskenut, kuin hiuksiani. Ei, kuvaa ei oltu muokattu mitenkään, mutta kaikki muu oikeastaan oli valetta, sillä hiukset eivät todellakaan jääneet sellaisiksi.

2

Kuontaloni muuttumisleikki vaati pullollisen syväpuhdistavaa shampoota, öljymuhituksia, värinpoiston, blondivärin, hopeashampoota ja kaksi Color mask paint -suoraväriä. Ja ei, kyseessä ei ollut mikään persikansävyinen suoraväri, vaan joku ihan muu. Se ihanan oranssi sävy jäi värinpoiston ja blondauksen jäljiltä, niin kuin kuvitella saattaa, kun punaisesta väristä luopuu. Mutta minkä väriset maskit käytin?

1

Blue sky ja Turquoise -sävyt! Näistä haaveilin jo ennen punaiseksi värjäämistä, mutta silloin en vielä löytänyt lähimarketeista tai -kampaamoista näitä puteleita, joten heitin hetkeksi haaveeni nurkkaan. Muutama viikko sitten törmäsin Weheartitissä maailman siisteimpiin hiuksiin, ja olin siitä hetkestä myyty. Ja ei muuta kuin hommiin! Ja tadaa, tällaiset niistä sitten tuli!

2 5

Mitä tykkäätte? Ja onko teillä kokemuksia noista Color mask paint -väreistä?

2. huhtikuuta 2015

ARJEN HAASTEITA


Olen saanut jo kolme haastetta tähän kiertävään Liebster Award -haasteeseen, mutta olen ollut laiska, enkä ole haasteita ottanut vastaan. Lueskelin kuitenkin kommentteja muiden bloggaajien postauksista, ja kävi ilmi, että moni tykkää lukea tällaisia vastauksia, joten päätin sittenkin vastata omalla tavallani tähän haasteeseen. Haasteessa tarkoituksena oli vastata yhteentoista kysymykseen, haastaa saman verran bloggaajia vastaamaan omiin kysymyksiin sekä joissakin versioissa vielä kertoa 11 satunnaista faktaa itsestään.

Teen nyt niin, että vastaan ainoastaan näihin kysymyksiin, jotka yksi haastajistani on keksinyt, faktoja kun löytyy muutamakin postaus blogiarkistostani. Tämän on jo niin moni tehnyt, etten haasta ketään, mutta jos joku haluaisi tämän tehdä, eikä ole haastetta keneltäkään saanut, ota yhteyttä, niin keksin sulle kysymykset. Nämä kysymykset esitti Alisa remains of today -blogista. Kiitos myös Narseska Narseskan elämää -blogista ja Viivi The never ending story -blogista!

1

1. Makeaa vaiko suolaista?
Enemmän olen makean ystävä, mutta suolainenkin maistuu kyllä! Tällä hetkellä olen karkkilakossa, joten suolaista naposteltavaa kuluu enemmän, mutta normaalisti karkit ovat ykkössuosikkiherkkuja!

2. Hame vai housut?
Hame. Mun vartalolle sopii paljon paremmin hameet, ja muutenkin tykkään käyttää niitä enemmän. Harvemmin oikeastaan tulee kunnon housuja käytettyä, yleensä päältä löytyy joko hame tai legginssit pitkän paidan kanssa.
3. Tuliko muna vai kana ennen?
Uskon, että kana. Ainakin luomiskertomuksessa kerrotaan, että Jumala loi eläimet, joten en usko, että Hän olisi ensin luonut munat ja antanut niistä kehittyä tipusia.

2

4. Lemppari menneistä vuosikymmenistä? Miksi?
En ole hirveästi perehtynyt menneisiin vuosikymmeniin, mutta tyylillisesti nopean googletuksen perusteella tykkään ainakin 60- ja 50-luvuista. En tiedä kuinka todenmukaisen kuvan googlen kuvahaku antaa, mutta sen perusteella ainakin silloin käytettiin kivoja hameita ja mekkoja, joita varmasti voisi löytyä minunkin päältäni.

5. Mistä tiedät, onko elämäsi totta?
Oh. Enpä tiedäkään. Hämmentävää. Mietin tätä varmaan vielä nukkumaan mennessä, kiitti vaan Alisa, haha!

6. Haittaisiko sinua tietää, että ihmisielämällä ei ole mitään merkitystä?
Kyllä. Uskon, että kaikelle on tarkoituksensa, vaikka se ei joka hetkessä siltä tunnukaan.

7. Oletko tyytyväinen itseesi?
Ei kai kukaan ihan täysin tyytyväinen itseensä ole, mutta en mä valita. Tietysti on asioita, joita tahtoisin muuttaa, mutta melko tyytyväinen kuitenkin olen. En tiedä tarkoitettiinko tässä luonnetta vai ulkonäköä vai mitä, mutta kai tuo vastaus pysyisi samana joka tapauksessa.

4

8. Oletko koskaan joutunut onnettomuuteen?
No jalan olen murtanut portaissa kaatumisen ansiosta ja joskus parkkipaikalla toinen auto kolaroi meidän autoa, mutta en missään vakavammassa.

9. Kuinka monta kertaa päivässä luultavasti katsot peiliin?
Riippuu paljon päivästä. Varmasti useita kymmeniä. Jos olen meikannut kivasti ja muutenkin tyytyväinen ulkonäkööni sillä hetkellä, katson useammin kuin niinä päivinä kun kuljen meikittä ja hiukset likaisina, haha.

10. Mikä on lempivaatteesi?
Eräs musta hame, jota käytän useamman kerran viikossa. Siinä on kivat taskut, jossa voi kuljettaa vaikkapa puhelinta, ja sitä on helppo yhdistellä erilaisten paitojen kanssa.

11. Olisitko mieluummin kuuro vai sokea?
Huh, onpa vaikea kysymys. Kuuntelen niin paljon musiikkia ja katselen elokuvia, että en osaa valita. Ehkä olisin kuitenkin mieluummin kuuro, sillä sokeana en voisi lukea, kirjoittaa, ottaa kuvia, katsella elokuvia... Tai varmasti voisin, mutta ei se olisi sama asia.

DSC_4680

Tämän viikon menovinkki sijoittuu Alajärvelle, jo legendaariseksi muodostuneeseen Arvokas -tapahtumaan! Jos sulla ei vielä ole suunnitelmia pääsiäiseksi, ota ihmeessä suunnaksi Alajärven koulukeskus perjantaina ja/tai lauantaina. Mukana menossa muun muassa Pekka Perho, Arttu Koskenranta, koomikko Mikko Vaismaa ja Kls. Lisätietoa täältä.

Minkälaisia suunnitelmia teillä on pääsiäiseksi? 

1. huhtikuuta 2015

MUHKEAT MUNKIT

Heippa hei ja mahtavaa huhtikuuta teille ihanille siellä ruudun toisella puolen! Sieltä se kesä tulee hitaasti, mutta varmasti, vaikka tällä hetkellä tämän loskaisen takatalven keskellä ei siltä tunnukaan. Ei paniikkia, eiköhän nämäkin lumet juhannukseen mennessä ole sulaneet pois, hehe. Annoitte vihreää valoa sille halppisactionkameran arvostelu -postaukselle, mutta todennäköisesti teen sen vasta lähempänä kesää, kun on jotain kuvattavaa. Tulossa kuitenkin on, toivottavasti jaksatte odotella.

Tänään otimme pienen varaslähdön ja leivoimme suussasulavia munkkeja, nam! Tai oikeastaan äiti ne leipoi, mä vain pyörittelin ne sokerissa. Yleensähän munkkeja leivotaan tai syödään vasta vappuna, mutta kuukausi sinne tai tänne. Katsokaa nyt kuinka syötävän hyvännäköisiä yksilöitä saimme aikaisiksi, maistuisi varmasti teillekin! Toki onhan noita tuossa vielä jäljellä, sen kun tulette syömään, haha.

1 2

Kuten olette varmasti huomanneet, postaustahtini on hidastunut viime aikoina melkoisesti, ja olen erittäin pahoillani siitä. Syynä on se, ettei elämässäni ole juurikaan tapahtunut, enkä kuviakaan ole hirveämmin napsinut. Ja se, miksi en ole kuvannut, on johtunut hiuksistani. Kuontaloni on näyttänyt todella kamalalta viimeisten viikkojen aikana, sillä mulla on ollut käynnissä pienoinen muutosprosessi.

Nyt vihdoin olen saanut siitä mieleiseni! Jotkut teistä varmaan jo Instagramista huomasittekin, että olen palannut takaisin alkujuurille, eli vaaleaan hiusväriin. Tällä kertaa lisäsin hiuksiini hieman persikan sävyä, että väri olisi elävämpi ja luonnollisempi. Saa nähdä kauanko pidän näitä tällaisina, mutta ainakin vielä tykkään näistä kovasti! Väri on siis kevyesti persikkainen, vaikka kuva saattaa muuta väittää. Mulla ainakin näkyy tietokoneella se oikeanlainen sävy, mutta puhelimella katsottaessa väri on huomattavasti tummempi.

3

Mitä mieltä ootte? Niin ja muuten, hyvää aprillipäivää! ;)